Kurssit ekspatriaatteille

Menestyminen työelämässä ja arjessa!

Oletko juuri saapunut Suomeen? Vai onko sinulla uusi työ ulkomailla? Siinä tapauksessa sinun on opeteltava uuden kielen lisäksi kyseisen kulttuurin kirjoittamattomat säännöt, joihin törmäät varmasti uudessa työssä ja maassa. Expats-kurssit on tarkoitettu ulkomailla työskenteleville tai ulkomaille töihin lähteville.

Expat-kurssejamme on saatavilla peruskursseista edistyneempiin johtotason kursseihin. Tämä koulutus soveltuu kansainvälisille ammattilaisille, heidän puolisoilleen, kumppaneilleen tai lapsilleen. Voit aloittaa kurssin jo kotimaassasi ja jatkaa sitä muuton jälkeen aivan budjettisi mukaan! Kurssi tarjotaan täysin räätälöitynä yksilöille tai perheille tai ryhmäopetuksena samassa tilanteessa olevien kanssa.

Anna ekspatriaattikurssimme antaa sinulle sekä kielelliset ja kulttuurilliset perustaidot, jotta selviät uudessa asuinmaassasi. Koulutuksessa käydään läpi keskusteluja, viestintää ja muita sosiaalisen kanssakäymisen tilanteita aina arkipäivän asioista työkohtaamisiin. Näin saat itsevarmuutta ja tietoja, joiden avulla onnistut varmasti.

Jos puolisosi, kumppanisi ja/tai lapsesi lähtevät mukaasi, niin hekin kohtaavat ainutlaatuisia haasteita, joissa asiantuntijamme voivat auttaa heitä nopeasti. Voimme auttaa pankissa, kaupassa tai pesulassa asioinnissa, koulujärjestelmän ja sosiaalisten tapojen ymmärtämisessä ja parkkisakoilta välttymisessä sekä ihan vain vastaamalla kysymyksiin, kuten ”Miksi he tekevät tai sanovat näin?”.

Räätälöityjen kurssejen avulla voit saada itseluottamusta ja tietoa, joka takaa menestyksen ammattitaidossa ja arjessa.

Mikä taso sopii sinulle?

Käymme läpi kieleen ja kulttuuriin liittyviä arvoja, käyttäytymismalleja, sosiaalisia tapoja ja liikemaailman tapoja. Kaikilla kurssille tulijoilla on erilaiset tarpeet ja tarjoammekin tätä kurssia neljällä eri tasolla:

Johdantotaso 

Jos sinun pitää ymmärtää arkikieltä nopeasti, niin tämä johdantotason kurssi on sinulle sopiva. Oleskelet uudessa maassa kenties vain hetken aikaa. Tämä nopea ja mutkaton johdantokurssi sisältää: perustason sanastoa, yleisiä tapoja ja perinteitä, työpaikkaetiketin perusteet ja esittelyn uudesta kaupungistasi (missä tehdä ostoksia, ruokailla ja tavata ihmisiä).

Perustaso 

Tämä tutustumispaketti on niille, joiden kumppani on kenties lähdössä mukaan matkalle. Oleskelet uudessa kotimaassasi todennäköisesti yli vuoden. Johdantokurssin sisällön (perustason sanastoa, yleisiä tapoja ja perinteitä, työpaikkaetiketin perusteet ja esittely uudesta kaupungistasi, missä voit tehdä ostoksia, ruokailla ja tavata ihmisiä) lisäksi kumppanisi voi myös osallistua kurssin johdanto-osaan. Johdannon jälkeen (puolipäivää) tapaamme uudestaan kahdeksi tunniksi, jolloin varmistamme, että siirtymä sujuu hyvin (myös kumppaniltasi) ja voimme vastata myös erinäisiin kysymyksiin, joita on ehkä tullut mieleen.

Esimiestaso 

Tämä johdanto uuteen kaupunkiin on tarkoitettu keskitason johdolle. Sen voi suorittaa yksin tai perheen kanssa. Oleskelet uudessa kotimaassasi todennäköisesti yli 1 – 2 vuotta tai pidempään. Tämä kurssi tarjoaa sinulle yhdistelmän kulttuurin tuntemusta ja kieliharjoittelua ja -koulutusta matkasi aikana. Yhden päivän johdantoseminaarin jälkeen alkaa kielikoulutus. Opit sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää sanastoa, liike-elämän sanastoa ja liike-elämän tapoja. Tutustut uuteen kotikaupunkiisi. Saat apua ja palautetta. Voit suorittaa tämän kurssipaketin sisältämän kielikoulutuksen ja tapoihin ja kulttuurin tutustumisen yksin tai perheesi kanssa.

VIP-taso

Tämä johdanto uuteen asuinkaupunkiin on tarkoitettu ylimmän tason johdolle. Sen voi suorittaa yksin tai perheen kanssa. Oleskelet uudessa kotimaassasi todennäköisesti yli 2 vuotta tai pidempään. Aivan kuten keskitason johdon kurssi VIP-kurssi yhdistää kulttuuri- ja kielikoulutusta.

Korkean tason johtajana tarvitset hyvät taidot, jotta voit viestiä tehokkaasti työntekijöittesi kanssa. Opit työelämän etikettiin liittyviä asioita painopisteinä neuvottelut, esitelmät, viestintä, tavat ja perinteet sekä sanastoa. Tutustut myös uuteen kotikaupunkiisi. Vaikka keskitymme yrityspuolen asioihin, teemme yhteistyötä sinun ja perheesi kanssa koskien kielikoulutusta ja sosiaaliseen elämään liittyviä asioita, kuten vaikkapa terveydenhoitopalveluissa asioimista ja ostoksilla käyntiä.

Ole hyvä ja ota yhteyttä ja kysy lisätietoja kieli- ja kulttuurikoulutuksesta ulkomaille muuttaville ekspatriaateille.

Here is how it works:

  1. You contact us and tell us what your needs are and how you would like your customized Business English Training course delivered.
  2. Our assessors conduct telephone interviews with your staff and assign them proficiency levels in accordance with their current knowledge of English.
  3. We prepare our GMS Personal Development Plan® for each course participant and submit our recommendations and proposal to you. Everything will be spelled out in detail so that you can plan your budget and timeline.
  4. We conduct a Program Quality Check before the course begins
  5. We provide an Evaluation Report and Personal Progress Reports at the end of the course.
Dates:

6th - 10th March

15th - 19th May

24th - 28th July

9th - 13th October

Fees:£1250/week

Theoretical Content

During our advanced courses in business English C1 and C2, we gear the content significantly to the group’s level, goals and needs. At Upgrades, we help you by testing the group to idientify the group level. Every course consists of ten lessons and includes situations from professional life, e-mail conversation, as well as more formal English.

Let our 35 years of experience and sterling reputation in customized language course delivery work for you! Contact us today!

Miksi valita meidät?
LIIKETOIMINNAN KOULUTUS

Käytämme uusinta tekniikkaa ja tutkimusta

LIIKETOIMINNAN KOULUTUS

Meidän menetelmät antavat osallistujille mahdollisuuden soveltaa tietojaan välittömästi.

RÄÄTÄLÖITY SINULLE

Tiedämme: yksi koko ei sovi kaikille.

RÄÄTÄLÖITY SINULLE

Ainutlaatuiset ja yrityskohtaiset ratkaisut.

35 VUODEN KOKEMUS

Tiedämme, miten luoda arvoa juuri Sinun yrityksellesi.

35 VUODEN KOKEMUS

Koulutuksemme tarjoaa mitattavia tuloksia.

LIIKETOIMINTAKOULUTUS, JOKA TAKAA TULOKSIA

Millaista koulutusta tarvitset? Me autamme sinua!

Aloita nyt!
Haluatko lisätietoja? Kysy asiantuntioilta!
Autamme!